Elämä Islannissa jatkaa voittokulkuaan, vaikka tällä hetkellä olo on kuin pakastetulla porsaalla. Syy syväjäähän juontaa juurensa valtamerten ihmeelisestä maailmasta. Tällä kertaa nemoa etsittiin jättimäisen rautalaivan avulla, turvallisesti laivan puolella, horisontissa siirsi palmujen sijaan vuoret. Oli valassafarin aika! Islanti on maailman kolmanneksi suurin valaanpyytäjä maa. Vaikka valassafarin aikana korostettiin luonnonsuojelua, tuntui touhu ajoittain eräänlaiselta metsästykseltä, aseena canonin megaputki. (Itselläni pieni, mutta hidas ja zoomiton kamera, valaskuvat tämän lähinnä sinistä merta ilman valasta).
Aamun ensimmäinen valassafarimme ei ollut kovin menestykäs. Ihailimme aurinko, vuoria ja vuonoja, maisemat olivat upeita. Oli sairaan kylmä, onneksi saimme toppahaalarin "kaikki vaatteet mitkä matkalla mukana" varustuksen päälle lämmittämään. Neljän tunnin etsinnästä huolimatta yhtään kalaa, saatika sitten valasta ei näkynyt. Jännittävin kohta koko safaria olikin, kun tomera isoäiti tappeli oppaan kanssa huonolla englannilla, pitääkö pojan (noin 8vuotta) pukeutua pelastusliiviin tourin aikana (kaikkien alle 12 vuotiaiden pitäisi). Opas voitti. Isoäiti tyytyi tuhisemaan, että kyllä meidän poika osaa hyvin uida. Kotimaa löytyi Suomen naapurista, vinkki, ei ollut ruotsi.
Onneksi valassafarille pääsee ilmaiseksi uudestaan, jos ekakerta ei tuo toivottua lopputulosta. Sulatin siis syväjään teellä ja nälän pikahampparilla ja ei kun laivaan! Ihailin uudestaan vuoria ja merta. Tunnit kuluivat ja sormet alkoivat jäätyä, kun horisontissa näkyi hyppivä delfiini. Loppujen lopuksi yksi delfiini osoittautui yli sadan valkokuonodelfiinin laumaksi, joka hyppien ja vettäläiskytellen yritti karkoittaa kalastusapajille myöskin mielivää ryhävalasta. Kyseessä oli hieno ja harvinainen luontonäytelmä, joka peittosi juoneltaan perus kauniit ja rohkeat mennen tullen. Minä ja muut valasturistit pyörimme kun hyrrät, oli vaikea päättää ihaillakko hyppiviä delfiinejä(eivät kuuleman luonnossa useinkaan hypi, vaan kyseessä on harvinainen kommunikaatio) vai välillä pintaan hengittämään nuossutta, hieman delfiineistä tuohtunutta ryhävalasta. Upeaa!
En millään olisi malttanut jättää valasta ja valtamerta taakseni, mutta kaikki kiva toki loppuu aikanaan ja sitten alkoikin litran lämmintä teetä ja superkuuman suihkun vaatinut sulatteluoperaatio. Lopulta lämpimät ja suklaavoilla viimeistellyt letut tekivät tehtävänsä, lähiravintolan valaanliha ei sen sijaan maistunut, vaan napsin lehmää hampparin välissä.
Valaista innostuneille valasoppaan kuvia ja ammattimaista tarinaa päivästä:
http://www.whalewatching.is/whale-diary-entry/6494/2013/03/31/sunday-31-march-2013.aspx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti