Viimeiset kaksi matkapäiväämme ovat olleet niin täynnä sattumuksia, tilanteita ja pieniä tapaturmia, ettei enää tiedä, mistä niistä kirjoittaisi facebook päivityksen! Matka Las Vegas - Grand Canion - San Francisco sujui vastoiskäymisten ja hupsis tilanteiden värittämänä. Tänään kun saavuimme hostelliin nostimme jalat kattoon ja pärähdimme väsyneeseen nauruun. Jospa se tästä.
Kaikki alkoi, kun lähdimme sortsit jalassa Las Vegasin plus 70-80 Farenheitin asteesta ( tarkoittaa kuumaa, emme edellekään ole ihan selvillä näiden jenkkien mittajutuista, lisää asiasta pian ) kohti Grand Canionia. Matka läpi aavikon oli pitkä ja kuuma. Aavikon jälkeen edessämme kohosivat lumihuippuiset vuoret ja havumetsä. En ole hetkeen tuntenut itseäni niin tyhmäksi, kuin sinä siunatun iltana kun seisoin sortsi-helletoppiviritelmässä pikkukylässä keskellä lumista Amerikkaa varaamassa hostellia. Hups 1 olisi vältetty huolellisella Wikipedian käytöllä!
Seuraavana aamuna heräsimme hyvin aikaisin ja hyvin kylmissämme. Kokosimme päällemme kaikki mahdolliset vaatteemme ja lähdimme ajelemaan kohti suurta canionia. Aurinko alkoi jo kovin nousta, meidän matkaamme hidastutti kuitenkin "hauska" varokaa puumaa -kyltti, jonka kanssa otimme myös "muutaman tosi hauskan" valokuvan. Ehdimme kanionin reunalle juuri kun aurinko nousi. Oli kylmää, mutta klassisen kaunista. Joku asia sentään luisti!
Grand canion suuri, samoin koko Amerikan maa. Niinpä lähdimme kovaa vauhtia ajamaan kohti San Franciscoa. Havupuut muuttuivat takaisin aavikoksi ja matka eteni Saaran tahdissa oikein sujuvasti. Niin sujuvasti kerta kaikkiaan, että yksi pieni yksityiskohta, nimittäin bensa, aivan unohtui. Onneksi Noora ymmärsi asian siinä kohtaa, kun bensa valo oli jo syttynyt. Onnetar suosi sen verran, että pääsimme lähi bensa-asemalle, juuri ja juuri. Tilanne kiristi hieman matka tunnelmaa ja vaihdoimmekin Nooran rattiin. Vahingosta ei kuitenkaan viisastuttu ja kuuden tunnin päästä, auringon jo hyvin laskeuduttua bensavalo paloi taas. Tällä kertaa jännitti, varsinkin kun mailit eivät olleetkaan niitä kilometrejä.. Ihme kyllä, bensa riitti lähikaupunkiin, josta löysimme hostelin. Olipa täpärää!
Seuraava aamu aukeni tahmeasti. Niin, olimme suunnitelleet ihanan päivän, joka sisältäisi muutaman tunnin ajoa kuuluisalla high way 1 rantatiellä ja shoppailua outleteissä. Sen sijaan aamu alkoi silmäantibiootin metsästyksellä. Ilmeisesti Fizin trooppinen ilma, bileet ja yöt piilarit päässä olivat tehneet tehtävänsä ja silmätulehdus iski Saaran silmään. Amerikassa rutina "olen melkein valmis lääkäri" ei auta antibioottiasiaan, joten suuntasimme paikalliseen päivystykseen.
Amerikkalaiseen terveydenhuoltoon oli jopa hupaisaa tutustua. Tk vastaanoton ensimmäinen kysymys ei ollut vaiva vaan visakortin numero. Allekirjoitin suostumuksen, että mikäli hoito ylittää maksukykyni, se loppuu. Sitten maksoin ensimmäiset 100 dollaria ja pääsin maksun jälkeen suoraan tutkimuksiin. Ajattelin tutkimuksen sisältävän silmään katsomisen. Se kuului asiaan, mutta oikeusturvan vuoksi sain myös muutaman lisätutkimuksen. Joo, yritin selittää, että haluan vain tiettyä silmäantibioottia. Hoitaja kuittasi asian protokolalla ja mittasi verenpaineet, saturaation, lämpötilan, pulssun ja testasi näköäni kymmenisen minuuttia.
Seuraavaksi paikalle tuli todella mukava lääkäri. Selitin hänelle asian reippaasti: "olen kandi, silmä tulehtunut, voitko kirjoitta antibioottia, San Francisco kutsuu!" Paikallinen kollega vastasi, että asia hoitunee, ei huolta. Seuraavaksi hän kuunteli sydämen ja keuhkot, palpoi ja ultrasi vatsani, tutki korvat, nenän, kurkun ja poskiontelot, niska jäykkyys poissuljettin, samoin ihottuma. Sain kertoa mm. koko sairashistoriani, suvun sairaudet, päihteiden käyttöni.. Silmä tutkittiin kaikin mahdollisin tavoin, jopa mikroskoopilla.
Lopulta oli johtopäätösten aika. Minulla oli silmätulehdus! Ja jotta saisin antibioottia, piti vielä poissulkea, etten ole raskaana. Antibiootti saattaa nimittäin aiheuttaa sikiövaurioita. Tein siis raskaustestin, joka kuuluu ikäisteni naisten protokolaan. Oli muuten negatiivinen. Lääkäri kävi kanssani läpi kaikki kokeet ja todella tarkan hoitosuunntelman. Tämän jälkeen allekirjoitin paperin, että ymmärsin asian, toisen, että minut ON tutkittu, kolmannen, että jos en toteuta hoitoa, niin ei ole lääkärin vika jos asiat huononevat(tämä myös Suomeen!). Resepti kourassa kävelin lopulta tyytyväisenä apteekkiin, jossa odotin vielä 45 minuuttia, sillä lääke piti rekisteröidä ja allekirjoitin lapun, että ymmärrän, että turvatoimista huolimatta joskus lääkkeelle voi muuten olla allerginen. Kolme tunta ja 300 dollaria myöhemmin silmätulehdukseni hoito alkoi. En aio nostaa hoidostani minkäänlaista oikeuskannetta!
Koska helppo silmätulehdus ei hoitunutkaan ihan niin helposti, jäi shoppailu aika vähälle ja se kuuluisa high way 1 aiheutti pelkästään pahoinvointia. Kun Golden Gate silta aukesi edessämme, olimme helpottuneita: vihdoinkin hippien luvatussa kaupungissa. Peace and love!!! Ihanaa<3. Kunnes tapasimme hostelihuoneemme muut asukit: kaksi pilveä polttavaa ja siksi kovin kikattavaa saksalaisteiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti