Kun olin viisi, haaveilin omasta ponista. Kun olin kuusi, vinguin itseni viikon ratsastusleirille. Sielä sain oman, ruskea-valkoisen leiriponin. Maanviljelijä isäni halkesi ylpeydestä, kun leirin päätöspäivänä esittelin ratsastustaitojani ja uutta ystävääni hänelle: kato isi, mä ratsastan lehmällä. Isän onneksi ratsastusura loppui, ennen kuin kinuin hevostallia takapihalle, seitsemänvuotiaana, kun yksi lehmäponi päätti heittää mut ratsastuskenttään. Tapahtuman seurauksena revin hevoslehdet ja vinguin itselleni piikkarit, pikajuoksian ura onkin sitten toinen tarina.
Sisäinen heppatyttöni, joka ei koskaan syntynytkään, heräsi suloisten islanninponien keskellä. Päivän aktiviteetti oli siis islanninhevosvaellus. Sain päivän ponikseni ihanan suloisen hepan, jolla oli islanninkielinen outo nimi. Ei kun matkaan. Vuorivaelluksen maisemat olivat hurmaavat. Välillä irroittelin ponini tölttiin, eli islanninhevosen omaan ravi juoksuun, joka on ratsastajalle mukavampaa, sillä siinä ei tarvitse hyppiä. Suunnittelin jo mielessäni omaa hevostallia, ehkä musta tulisikin eläinlääkäri, kun yht äkkiä sain kokea sen toisenkin islanninhevoselle tyypillisen askellajin, passin. Tämä laukkaakin nopeampi askel vaihtui pian kiitolaukaksi, sitten hypyksi, sitten pillastumiseksi, jossain kohtaa suomityttö paiskautui kyydistä arolle. Ai!
Mainitaan nyt heti, että mustelmilla selvittiin. Söpö heppani oli ilmeisesti pelästynyt jotakin ja otti jalat alleen, ratsastustaidoton tyttö selässä ei osannut ottaa ohjian käsiinsä. Seurasi näytelmä tasoa: soitetaanko mulle ambulanssi ja miten saada vapaana kiitävä islanninheppa takaisin talliin arolta. Kun tajusin, että mm. kaikki luut ova ehjiä, sain aloittaa selittelyn. En tiedä mitä kävi ja en halua lääkärintarkastukseen. Sain sokkihoidoksi ruokaa ja kakkua ja loppupäiväksi alleni paikan rauhallisimman pikkuponin. Olin häkeltynyt saamastani superystävällisestä kohtelusta. Totesin ääni väristen, mutta reippaana, että "eikö noita ratsastajia ihan useinki tipu. tämmösethän kuuluu asiaan kun eläinten kanssa touhutaan." Kuulin olevani ensimmäinen vuoteen, joka ponin selästä tippui. Tämän jälkeen täytin nöyrästi vahinkoilmoituksen. Hevostytön sijaan olen sittenkin se lehmätyttö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti