Kaikenlaisten parlamenttitalo täytteisten pääkaupunkien joukossa Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington, 120 000 asukasta, oli lämmin ja kotoisa yllätys. Kaupunkia kuvaa parhaiten sen kuuluisa nykytaide monumentti: yhdistelmä ämpäreitä, jotka heittävät vettä kadulle. Meidät otti vastaan iloisen ystävällinen ihmismassa, joka vaelsi kohti rugby ottelua. Aikaa löytyi kuitenkin opasta, pyytämättä, reppureissaajat hostelille.
Lentokoneen lehtinen suositteli Wellingtonin gourmee elämää ja baareja. Oli aika lähteä ulos, nyt vuorien sijaan baariin. Koska aikaa oli vain yksi ilta, tai no yö, otimme nopean taktiikan. Ensin pizzaa ja jätskiä elo vähemmän gourmee ruokaa nassun, sitten baarikadulle. Yliopston vuoksi Wellingtonissa on asukaslukuun suhteutettuna enemmän baareja kuin New Yorkissa, joten valinnan varaa riitti. Kulttuuri-ihmisinä nautimme ensimmäiset siiderit pubissa ja katsoimme Rugbyä, joka näyttää siis aikuisten miesten hassulta painilta pallon perässä ja on uudenseelannin kansallisurheilu.
Seuraaviin kohteisiin meitä ohjasi sisäänheittäjien tarjoamat ilmaisdrinkkiliput, hot chich's paikka jäi nyt kuitenkin nimensä vuoksi väliin.. Wellingtonin kauniitnpuurakennukset hämäsivät myös yökiitäjää:
Saara: musta toi "opera house" näyttää siistiltä mestalta! Sinne!
Noora: Saara se on oopperatalo.
Saara: siis sellanen missä lauletaan? Mut ei siis karaokea.
Noora: niin. Se on kansallisooppera.
Lopulta illan menomestaksi valikoitui sympaattinen Dynamontyyppinen paikka, jossa soi tanssittava poppi ja ennen kaikkea gangman style, jonka parveke tarjosi jäähdyttelymahdollisuuden ja josta saimme seuraa paikalliselta krikettijoukkueelta, joka vietti yhden pelaajansa polttareita. Pidimme Suomenlippua korkealla, onneksi pelaajista yksi oli saanut kosketusta Suomen kulttruuriin jo etukäteen kun oli lomaillut Teneriffalla.. Baari pysyi auki aina aamu kuuteen, meidän silmät tosin sulkeutuivat hieman aiemmin.
Sunnuntai ja matkan budjetti kului letkeästi Wellingtonin kirpputoreilla ja muissa jännissä kaupoissa. Edellisen illan kulttuuritarjonta piti hulen siitä, että gourmee pekoniaamupala maistui.. Myös pakollinen museo tulivuori ja maanjäristysinfoineen tuli koettua. Saimme myös todistaa paikallisten hyppyinnostusta, kun tusina teinejä vietti kesäpäivää hyppien Wellingtonin satama-altaasen. Illalla alkoi orientoituminen Wteläsaaren maisemiin Hobiittileffan parissa. Kaiken kaikkiaan sympaattinen pääkaupunki olisi ollut "place to be" vielä muutaman päivän ajan, mutta laivaliput etelään oli jo ostettu. Hobiittien matka jatkuu!
(( kaikille, jotka viimeisestä laiseesta pelästyivät lohdutukseksi: emme ole vielä alkaneet larpata// superfanittaa TSHta, yritin vaan ollu luova matkapahoinvoinnista huolimatta. Olemme nyt siis lautalla matkalla väli pohjois-eteläsaaret))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti