Ikkunasta näkyy luminen Suomi. Helsinkiin on juuri nyt 174 km, Poriin pääsisi 55 kilometrillä. Matkamme viimeinen lento laskeutuu kohta kotimaahan, ihmeellistä. Viimeiset kolme kuukautta ovat olleet yhtä elämysten ilotulitusta. Kuusi uutta maata, tuhansia sattumuksia, uusia ihmisiä, upeita hetkiä. Elämyksien sulatteluun kulunee vielä hetki.
Kolmen kuukauden reissaamisen aikana kokeminen, pakkaaminen, valokuvaus, smalltalk muuttui omanlaiseksi arjeksi. Olimme lomalla, joka kesti niin kauan, ettei se ollut enää loma, olimme matkalla, reissussa. Näimme niin paljon, että välillä katsominen väsytti.
Etsimme paikallista kulttuuria, välillä se ei löytynyt. Oli jännittävää huomata, miten hanakasti oikean kulttuurin eteen piti nähdä matkailijana töitä! Vaihdossa ollessa ja ulkomailla kavereita tavatessa kun ennemmin haluaa lepoa uudesta kulttuurista, oikein etsii edes vaihteeksi edes sitä suomalaista ruokaa. Matkailijana on taas valmis tekemään kaikkensa, jotta saisi maistaa edes osan sitä aitoa ja oikeaa. Nyt kun Suomi kokoajan lähestyy vasta huomaa, että hitsit, muahan tekee mieli lakua!
Kannattiko kolmen kuukauden rinkan raahaaminen? Kannatti!
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Luonnollisesti
Islantilaisista puolet uskoo tosissaan ja yli kahdeksankymmentä prosenttia suhtautuu kunnioittaen "maanväkeen". Kyseessä on saaren oikea alkuperäinen väestö, viisas luonnonkansa, joka tarujenmukaan asuu maanalla yhdessä luonnon kanssa. Maakansaan uskomus ei jää pelkästään sanahelinäksi, vaan todella muuttuu teoksikin: mm. teitä ja taloja rakennetaan/ jätetään rakentamatta maakansan tahdon mukaisesti.
Kyllähän se aluksi kuulosti huuhaalta, oikeasti, maa Euroopassa uskoo kansansatuihin? Hoituuko sielä flunssatkin sitten jonkun shamaanin toimesta? (Välihuomautus, ei, Reykjavikissä on ihan sairaala.). Visiitti islantilaisessa luonnossa kuitenkin muutti ajatuksia. Pieni, kylmä pohjoinen saari, jossa golfvirran ansiosta on kohtuu lämmintä on täynnä luonnonoikkuja. Maasta pulppuaa kuumaa vettä, välillä niin voimalla että pelästyy (niinkuin allekirjoittanut eilen geysirillä). Tulivuoret purkautuvat sotkien koko Euroopan talouden ja lentoliikenteen, maa järisee. Valtion suurin historiallinen nähtävyys on kahden mannerlaatan yhtymä, kaunis ja idylinen kohouma järvenrannassa, jossa on kokoutunut parlamentti vuodesta 930 eKr, maailman vanhin parlamentti tosin on sittemmin siirtynyt Reykjavikiin.
Islannin kylmä, mutta tulinen luonto on kaunis, mutta arvaamaton. Sitä ei voi hallita. Noin 300 000 norjalaista entistä viikinkiä ja englantilaista viikinkejä maahan aikoinaan seurannutta, nykyisin islannin kansan muodostavaa ihmistä on kuitenkin päättänyt jatkaa elämää upealla saarellaan, yhdessä luonnon ja maakansan kanssa. Ei se luonnon kanssa asuminen varmaan huuono idea meille muillekaan olisi, ainakin välillä. Toki Islantikin elää 2010-lukua: kristinusko tuli saarelle jo aika päiviä sitten, maasturit huristelevat jäisiä katuja. Katuja, jotka välillä mutkittelevat kivien välistä, maakansan kiviä ei nimittäin voida valtatien vuoksi siirtää.
Kyllähän se aluksi kuulosti huuhaalta, oikeasti, maa Euroopassa uskoo kansansatuihin? Hoituuko sielä flunssatkin sitten jonkun shamaanin toimesta? (Välihuomautus, ei, Reykjavikissä on ihan sairaala.). Visiitti islantilaisessa luonnossa kuitenkin muutti ajatuksia. Pieni, kylmä pohjoinen saari, jossa golfvirran ansiosta on kohtuu lämmintä on täynnä luonnonoikkuja. Maasta pulppuaa kuumaa vettä, välillä niin voimalla että pelästyy (niinkuin allekirjoittanut eilen geysirillä). Tulivuoret purkautuvat sotkien koko Euroopan talouden ja lentoliikenteen, maa järisee. Valtion suurin historiallinen nähtävyys on kahden mannerlaatan yhtymä, kaunis ja idylinen kohouma järvenrannassa, jossa on kokoutunut parlamentti vuodesta 930 eKr, maailman vanhin parlamentti tosin on sittemmin siirtynyt Reykjavikiin.
Islannin kylmä, mutta tulinen luonto on kaunis, mutta arvaamaton. Sitä ei voi hallita. Noin 300 000 norjalaista entistä viikinkiä ja englantilaista viikinkejä maahan aikoinaan seurannutta, nykyisin islannin kansan muodostavaa ihmistä on kuitenkin päättänyt jatkaa elämää upealla saarellaan, yhdessä luonnon ja maakansan kanssa. Ei se luonnon kanssa asuminen varmaan huuono idea meille muillekaan olisi, ainakin välillä. Toki Islantikin elää 2010-lukua: kristinusko tuli saarelle jo aika päiviä sitten, maasturit huristelevat jäisiä katuja. Katuja, jotka välillä mutkittelevat kivien välistä, maakansan kiviä ei nimittäin voida valtatien vuoksi siirtää.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Vieläkin on villihevosia!
Kun olin viisi, haaveilin omasta ponista. Kun olin kuusi, vinguin itseni viikon ratsastusleirille. Sielä sain oman, ruskea-valkoisen leiriponin. Maanviljelijä isäni halkesi ylpeydestä, kun leirin päätöspäivänä esittelin ratsastustaitojani ja uutta ystävääni hänelle: kato isi, mä ratsastan lehmällä. Isän onneksi ratsastusura loppui, ennen kuin kinuin hevostallia takapihalle, seitsemänvuotiaana, kun yksi lehmäponi päätti heittää mut ratsastuskenttään. Tapahtuman seurauksena revin hevoslehdet ja vinguin itselleni piikkarit, pikajuoksian ura onkin sitten toinen tarina.
Sisäinen heppatyttöni, joka ei koskaan syntynytkään, heräsi suloisten islanninponien keskellä. Päivän aktiviteetti oli siis islanninhevosvaellus. Sain päivän ponikseni ihanan suloisen hepan, jolla oli islanninkielinen outo nimi. Ei kun matkaan. Vuorivaelluksen maisemat olivat hurmaavat. Välillä irroittelin ponini tölttiin, eli islanninhevosen omaan ravi juoksuun, joka on ratsastajalle mukavampaa, sillä siinä ei tarvitse hyppiä. Suunnittelin jo mielessäni omaa hevostallia, ehkä musta tulisikin eläinlääkäri, kun yht äkkiä sain kokea sen toisenkin islanninhevoselle tyypillisen askellajin, passin. Tämä laukkaakin nopeampi askel vaihtui pian kiitolaukaksi, sitten hypyksi, sitten pillastumiseksi, jossain kohtaa suomityttö paiskautui kyydistä arolle. Ai!
Mainitaan nyt heti, että mustelmilla selvittiin. Söpö heppani oli ilmeisesti pelästynyt jotakin ja otti jalat alleen, ratsastustaidoton tyttö selässä ei osannut ottaa ohjian käsiinsä. Seurasi näytelmä tasoa: soitetaanko mulle ambulanssi ja miten saada vapaana kiitävä islanninheppa takaisin talliin arolta. Kun tajusin, että mm. kaikki luut ova ehjiä, sain aloittaa selittelyn. En tiedä mitä kävi ja en halua lääkärintarkastukseen. Sain sokkihoidoksi ruokaa ja kakkua ja loppupäiväksi alleni paikan rauhallisimman pikkuponin. Olin häkeltynyt saamastani superystävällisestä kohtelusta. Totesin ääni väristen, mutta reippaana, että "eikö noita ratsastajia ihan useinki tipu. tämmösethän kuuluu asiaan kun eläinten kanssa touhutaan." Kuulin olevani ensimmäinen vuoteen, joka ponin selästä tippui. Tämän jälkeen täytin nöyrästi vahinkoilmoituksen. Hevostytön sijaan olen sittenkin se lehmätyttö.
Sisäinen heppatyttöni, joka ei koskaan syntynytkään, heräsi suloisten islanninponien keskellä. Päivän aktiviteetti oli siis islanninhevosvaellus. Sain päivän ponikseni ihanan suloisen hepan, jolla oli islanninkielinen outo nimi. Ei kun matkaan. Vuorivaelluksen maisemat olivat hurmaavat. Välillä irroittelin ponini tölttiin, eli islanninhevosen omaan ravi juoksuun, joka on ratsastajalle mukavampaa, sillä siinä ei tarvitse hyppiä. Suunnittelin jo mielessäni omaa hevostallia, ehkä musta tulisikin eläinlääkäri, kun yht äkkiä sain kokea sen toisenkin islanninhevoselle tyypillisen askellajin, passin. Tämä laukkaakin nopeampi askel vaihtui pian kiitolaukaksi, sitten hypyksi, sitten pillastumiseksi, jossain kohtaa suomityttö paiskautui kyydistä arolle. Ai!
Mainitaan nyt heti, että mustelmilla selvittiin. Söpö heppani oli ilmeisesti pelästynyt jotakin ja otti jalat alleen, ratsastustaidoton tyttö selässä ei osannut ottaa ohjian käsiinsä. Seurasi näytelmä tasoa: soitetaanko mulle ambulanssi ja miten saada vapaana kiitävä islanninheppa takaisin talliin arolta. Kun tajusin, että mm. kaikki luut ova ehjiä, sain aloittaa selittelyn. En tiedä mitä kävi ja en halua lääkärintarkastukseen. Sain sokkihoidoksi ruokaa ja kakkua ja loppupäiväksi alleni paikan rauhallisimman pikkuponin. Olin häkeltynyt saamastani superystävällisestä kohtelusta. Totesin ääni väristen, mutta reippaana, että "eikö noita ratsastajia ihan useinki tipu. tämmösethän kuuluu asiaan kun eläinten kanssa touhutaan." Kuulin olevani ensimmäinen vuoteen, joka ponin selästä tippui. Tämän jälkeen täytin nöyrästi vahinkoilmoituksen. Hevostytön sijaan olen sittenkin se lehmätyttö.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Nemoa etsimässä vol. 2
Elämä Islannissa jatkaa voittokulkuaan, vaikka tällä hetkellä olo on kuin pakastetulla porsaalla. Syy syväjäähän juontaa juurensa valtamerten ihmeelisestä maailmasta. Tällä kertaa nemoa etsittiin jättimäisen rautalaivan avulla, turvallisesti laivan puolella, horisontissa siirsi palmujen sijaan vuoret. Oli valassafarin aika! Islanti on maailman kolmanneksi suurin valaanpyytäjä maa. Vaikka valassafarin aikana korostettiin luonnonsuojelua, tuntui touhu ajoittain eräänlaiselta metsästykseltä, aseena canonin megaputki. (Itselläni pieni, mutta hidas ja zoomiton kamera, valaskuvat tämän lähinnä sinistä merta ilman valasta).
Aamun ensimmäinen valassafarimme ei ollut kovin menestykäs. Ihailimme aurinko, vuoria ja vuonoja, maisemat olivat upeita. Oli sairaan kylmä, onneksi saimme toppahaalarin "kaikki vaatteet mitkä matkalla mukana" varustuksen päälle lämmittämään. Neljän tunnin etsinnästä huolimatta yhtään kalaa, saatika sitten valasta ei näkynyt. Jännittävin kohta koko safaria olikin, kun tomera isoäiti tappeli oppaan kanssa huonolla englannilla, pitääkö pojan (noin 8vuotta) pukeutua pelastusliiviin tourin aikana (kaikkien alle 12 vuotiaiden pitäisi). Opas voitti. Isoäiti tyytyi tuhisemaan, että kyllä meidän poika osaa hyvin uida. Kotimaa löytyi Suomen naapurista, vinkki, ei ollut ruotsi.
Onneksi valassafarille pääsee ilmaiseksi uudestaan, jos ekakerta ei tuo toivottua lopputulosta. Sulatin siis syväjään teellä ja nälän pikahampparilla ja ei kun laivaan! Ihailin uudestaan vuoria ja merta. Tunnit kuluivat ja sormet alkoivat jäätyä, kun horisontissa näkyi hyppivä delfiini. Loppujen lopuksi yksi delfiini osoittautui yli sadan valkokuonodelfiinin laumaksi, joka hyppien ja vettäläiskytellen yritti karkoittaa kalastusapajille myöskin mielivää ryhävalasta. Kyseessä oli hieno ja harvinainen luontonäytelmä, joka peittosi juoneltaan perus kauniit ja rohkeat mennen tullen. Minä ja muut valasturistit pyörimme kun hyrrät, oli vaikea päättää ihaillakko hyppiviä delfiinejä(eivät kuuleman luonnossa useinkaan hypi, vaan kyseessä on harvinainen kommunikaatio) vai välillä pintaan hengittämään nuossutta, hieman delfiineistä tuohtunutta ryhävalasta. Upeaa!
En millään olisi malttanut jättää valasta ja valtamerta taakseni, mutta kaikki kiva toki loppuu aikanaan ja sitten alkoikin litran lämmintä teetä ja superkuuman suihkun vaatinut sulatteluoperaatio. Lopulta lämpimät ja suklaavoilla viimeistellyt letut tekivät tehtävänsä, lähiravintolan valaanliha ei sen sijaan maistunut, vaan napsin lehmää hampparin välissä.
Valaista innostuneille valasoppaan kuvia ja ammattimaista tarinaa päivästä:
http://www.whalewatching.is/whale-diary-entry/6494/2013/03/31/sunday-31-march-2013.aspx
Aamun ensimmäinen valassafarimme ei ollut kovin menestykäs. Ihailimme aurinko, vuoria ja vuonoja, maisemat olivat upeita. Oli sairaan kylmä, onneksi saimme toppahaalarin "kaikki vaatteet mitkä matkalla mukana" varustuksen päälle lämmittämään. Neljän tunnin etsinnästä huolimatta yhtään kalaa, saatika sitten valasta ei näkynyt. Jännittävin kohta koko safaria olikin, kun tomera isoäiti tappeli oppaan kanssa huonolla englannilla, pitääkö pojan (noin 8vuotta) pukeutua pelastusliiviin tourin aikana (kaikkien alle 12 vuotiaiden pitäisi). Opas voitti. Isoäiti tyytyi tuhisemaan, että kyllä meidän poika osaa hyvin uida. Kotimaa löytyi Suomen naapurista, vinkki, ei ollut ruotsi.
Onneksi valassafarille pääsee ilmaiseksi uudestaan, jos ekakerta ei tuo toivottua lopputulosta. Sulatin siis syväjään teellä ja nälän pikahampparilla ja ei kun laivaan! Ihailin uudestaan vuoria ja merta. Tunnit kuluivat ja sormet alkoivat jäätyä, kun horisontissa näkyi hyppivä delfiini. Loppujen lopuksi yksi delfiini osoittautui yli sadan valkokuonodelfiinin laumaksi, joka hyppien ja vettäläiskytellen yritti karkoittaa kalastusapajille myöskin mielivää ryhävalasta. Kyseessä oli hieno ja harvinainen luontonäytelmä, joka peittosi juoneltaan perus kauniit ja rohkeat mennen tullen. Minä ja muut valasturistit pyörimme kun hyrrät, oli vaikea päättää ihaillakko hyppiviä delfiinejä(eivät kuuleman luonnossa useinkaan hypi, vaan kyseessä on harvinainen kommunikaatio) vai välillä pintaan hengittämään nuossutta, hieman delfiineistä tuohtunutta ryhävalasta. Upeaa!
En millään olisi malttanut jättää valasta ja valtamerta taakseni, mutta kaikki kiva toki loppuu aikanaan ja sitten alkoikin litran lämmintä teetä ja superkuuman suihkun vaatinut sulatteluoperaatio. Lopulta lämpimät ja suklaavoilla viimeistellyt letut tekivät tehtävänsä, lähiravintolan valaanliha ei sen sijaan maistunut, vaan napsin lehmää hampparin välissä.
Valaista innostuneille valasoppaan kuvia ja ammattimaista tarinaa päivästä:
http://www.whalewatching.is/whale-diary-entry/6494/2013/03/31/sunday-31-march-2013.aspx
Skandinavian desing group
Aivan Reyakjavikin keskustassa on ihana kauppa täynnä huippudesignia. Sen nimi on Suomi prkl ja se myy marimekkoa, iittalaa, ivanahelsinkiä, haisaappaita ja fazerin suklaata. Teinipopin sijaan kaupassa kuulee humppaa. Väkeä on kuin pipoa ja kauppa käy kuin siima. Ei, paikalla ei ole islannin-suomalaisia (sikäli kun niitä muka täällä asuisi paljonkin) vaan pikkuputiikissa kaikuu kaiken maailman kielet. Hiippailin putiikkiin uteliaana ostostelemaan. Ihastuin! Miten Kupittaan cittarissa niin normaaleilta näyttävät haisaappaat heräsivätkin uuteen loistoonsa pikkuputiikissa keskellä Islantia? Onko koti-ikävä jo päällä, kun melkein ostin levyn Fazeria, hei haloo, Islannissa? Näytti vaan niin hyvältä! (Korostan vielä, että en ostanut).
Päivä Reyakjavikissä on ollut antoisa. Syön Islantilaisen aamupalan, pääruokana skyr, eli hapatettu maito. Juoksu aamulenkin merenrantaa ja ihailin suuauki maisemia. Lenkki kesti lopulta monta tuntia ja kuvaa. Kiersin kumisaappaissani loputtomia värikäitä katuja ja taloja ja pieniä desing putiikkeja. Tulin muodin huipulta New Yorkista, jossa shoppailin kulutushysterian ja halpuuden pyörteessä paljon ja kaikkea, täällä halusin ostaa koska tavara oli kauniin käytännöllistä, laadukasta, oivaltavaa, älykästä, kestävää ja ihanaa. Ostaminen oli harkittua ja pohdittua, ei hysteeristä haalimista. Taas tuli todistettua pohjoinen totuus, että kumisaapas-villapaita on paras Ase kevätmyrskyä vastaan. Kadulla vastaan kävelleiden viikinkien (välihuomautus, skandinaviassa myös miehet on muotoiltu komeiksi) innoittamana minua lämmittää jälleen kerran uusi villainen takki (valitettavasti paikallinen lämmittävä oma viikinki on vielä löytymättä. Pahoittelen heti perään blogin sisältämää huonoa huumoria).
Kuten jo teksteissä mainitsin, marimekko valtaa maailmaa, h&m on jo vallannut lähes jokaisen New Yorkin kadunkulman ja ainoastaan Fizillä ei näkynyt ikeaa. Skandinavia siis tulee, eikä tule turhaan. Jos maailman luonnonvarat kerran käyvät vähiin, miksi ostaa pikamuotiliike Forever21:sta paita, jonka hiha hajosi kun otin sen ekan käytön jälkeen pois päältä(muut neljä heräteostosta odottavat neitsytmatkaansa rinkassa), kun voit ostaa kerralla kestävää ja kaunista. Laitetaan hankkijalippis päähän, kumisaappaat villasukkien kera jalkaan ja mariraidat päälle ja lähdetään baanalle. Skandinavialainen junttimuoti kestää kevätmyrskyn, punaiset kumisaappaat loistavat sateella, Hurraa skandinavia!
Päivä Reyakjavikissä on ollut antoisa. Syön Islantilaisen aamupalan, pääruokana skyr, eli hapatettu maito. Juoksu aamulenkin merenrantaa ja ihailin suuauki maisemia. Lenkki kesti lopulta monta tuntia ja kuvaa. Kiersin kumisaappaissani loputtomia värikäitä katuja ja taloja ja pieniä desing putiikkeja. Tulin muodin huipulta New Yorkista, jossa shoppailin kulutushysterian ja halpuuden pyörteessä paljon ja kaikkea, täällä halusin ostaa koska tavara oli kauniin käytännöllistä, laadukasta, oivaltavaa, älykästä, kestävää ja ihanaa. Ostaminen oli harkittua ja pohdittua, ei hysteeristä haalimista. Taas tuli todistettua pohjoinen totuus, että kumisaapas-villapaita on paras Ase kevätmyrskyä vastaan. Kadulla vastaan kävelleiden viikinkien (välihuomautus, skandinaviassa myös miehet on muotoiltu komeiksi) innoittamana minua lämmittää jälleen kerran uusi villainen takki (valitettavasti paikallinen lämmittävä oma viikinki on vielä löytymättä. Pahoittelen heti perään blogin sisältämää huonoa huumoria).
Kuten jo teksteissä mainitsin, marimekko valtaa maailmaa, h&m on jo vallannut lähes jokaisen New Yorkin kadunkulman ja ainoastaan Fizillä ei näkynyt ikeaa. Skandinavia siis tulee, eikä tule turhaan. Jos maailman luonnonvarat kerran käyvät vähiin, miksi ostaa pikamuotiliike Forever21:sta paita, jonka hiha hajosi kun otin sen ekan käytön jälkeen pois päältä(muut neljä heräteostosta odottavat neitsytmatkaansa rinkassa), kun voit ostaa kerralla kestävää ja kaunista. Laitetaan hankkijalippis päähän, kumisaappaat villasukkien kera jalkaan ja mariraidat päälle ja lähdetään baanalle. Skandinavialainen junttimuoti kestää kevätmyrskyn, punaiset kumisaappaat loistavat sateella, Hurraa skandinavia!
perjantai 29. maaliskuuta 2013
I niin kuin ihana!
Hyvää pitkäperjantaita Islannista. Liput liehuvat puolitangossa. Ei, toisin allekirjoittaneen pohdintaa, täällä ei ole tapahtunut mitään tragediaa, päivän ainoat hautajaiset on omistettu Jeesukselle. Istumme hostelin aulassa ja uni painaa silmää. Harmi, sillä yö kahdeltatoista irtoaisi potentiaalisesti sokka, ainakin baarien ovista. Pitkäperjantain kunniaksi Islanti juhlii vasta yömyöhään. Me taidamme lentomatkan väsyttäminä sammua ennen kuin varsinainen meno alkaa, huomenna on onneksi lauantai;). Sitäpaitsi hotelin edessä örisi jo ensimmäinen känninen viikinki pelottavaan äänensävyyn..
Odotin Islannilta paljon ja pikkuinen maa ylitti kaikki suurimmatkin odotukseni. Tämä ei ole ihana, tämä on fantastinen. Aamu auringon säteet loistivat silmiin kun kone laskeutui Keflavikiin, keskelle laavakivilakeutta, jonka takana aukeavat vuoret. Pääkaupunki, ihana pikkukylä värikkäineen taloineen ja rumine betonihökkelöineen, avautui silmien eteen hetken ajomatkan jälkeen. Hetken jo pohdin, onko se piilossa niiden laavakivien takana.. Pilvenpiirtäjät jäivät Amerikkaan, tytöt palasivat Eurooppaan.
Kahden tunnin yöunet painoivat silmiä umpeen. Termaali energinen bluelagon(hieman erilainen kuin se Fizin "paratiisi") ja se nuorentava savinaamio pitivät meidät onneksi hetken hereillä. Lämmin allas ja kasvoihin puhaltava arktinen tuuli tuntuivat ihanalta New Yorkin kiireen jälkeen. Altaasta noustessa ei onneksi paleltanut, ainakaan jalkoja, sillä New Yorkin ostohysteriassa maailmaa lähti tallaamaan nimittäin pari keltaisia kumisaappaita. Korkakengät on so last season;)!
Hetken pelkäsimme, että matkamme Islantiin jäisi välistä ja tie kulkisi suoraan Suomeen, kuuluisista tulivuoriata kun se mahtavin, Hekla, on alkanut heräillä. Onneksi jättiläinen on toistaiseksi vain hieman kuorsaillut ja me pääsemme turvallisesti islantilaisten unien maailmaan. Maltan tuskin nukkua, niin innoissani olen aamusta kun saan jatkaa tämän lumoavan maan tutkimista.
Odotin Islannilta paljon ja pikkuinen maa ylitti kaikki suurimmatkin odotukseni. Tämä ei ole ihana, tämä on fantastinen. Aamu auringon säteet loistivat silmiin kun kone laskeutui Keflavikiin, keskelle laavakivilakeutta, jonka takana aukeavat vuoret. Pääkaupunki, ihana pikkukylä värikkäineen taloineen ja rumine betonihökkelöineen, avautui silmien eteen hetken ajomatkan jälkeen. Hetken jo pohdin, onko se piilossa niiden laavakivien takana.. Pilvenpiirtäjät jäivät Amerikkaan, tytöt palasivat Eurooppaan.
Kahden tunnin yöunet painoivat silmiä umpeen. Termaali energinen bluelagon(hieman erilainen kuin se Fizin "paratiisi") ja se nuorentava savinaamio pitivät meidät onneksi hetken hereillä. Lämmin allas ja kasvoihin puhaltava arktinen tuuli tuntuivat ihanalta New Yorkin kiireen jälkeen. Altaasta noustessa ei onneksi paleltanut, ainakaan jalkoja, sillä New Yorkin ostohysteriassa maailmaa lähti tallaamaan nimittäin pari keltaisia kumisaappaita. Korkakengät on so last season;)!
Hetken pelkäsimme, että matkamme Islantiin jäisi välistä ja tie kulkisi suoraan Suomeen, kuuluisista tulivuoriata kun se mahtavin, Hekla, on alkanut heräillä. Onneksi jättiläinen on toistaiseksi vain hieman kuorsaillut ja me pääsemme turvallisesti islantilaisten unien maailmaan. Maltan tuskin nukkua, niin innoissani olen aamusta kun saan jatkaa tämän lumoavan maan tutkimista.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Terveisiä Tuurista!
Äiti-tytär lomaa tuskin voi viettää ilman kunnon shoppailupäivää?! New York, jos mikä, tarjoaa tälle perheharrastukselle loistavat puitteet. Kauppojen määrä on rajaton, visa kortin limitti ei. Näin ollen pakenimme jäätävää räntäsadetta päiväksi outlettien maailmaan.
Outlet on hienompi nimitys halpahallista, joka myy pilkkihaalarien sijaan enemmän tai vähemmän "parasta ennen" päiväyksen ylittäneitä muotivaatteita. Jenkkikaupunkien ulkopuolella outletit muodostavat pieniä halpiskyliä, New Yorkin keskustassa pikkukaupat oli sulatettu yhteen suureksi tavarataloksi. Rekit pursuavat muodin huipun jo nähneitä MERKKIvaatteita, hinta on niiiiin halpa, että ostaminen on suorastaan välttämätöntä. Paikka pursuaa turisteja ja omia muotivaatteita halvalla metsästäviä paikallisia. Ostoskassiksi saat perässä vedettävän, etäisesti ruotsinlaivan kaljaostoskoria muistuttavan korin. Meno on kuin Vesa Keskisen kyläkaupassa konsonaan(lähde:omakohtainen kokemus viime kesältä). Ei muuta kuin sokka irti ja shop!
Jenkeissä sinut valtaa jopa oksettava kulutushysteria. Kun hei, come on, Tommy Hilfiger paita maksaa vain 20€, niin tokihan se on pakko ostaa. Mistä muualta saat trendikkäitä kelloja (allekirjoittanut toki kelloa on viimeksi käyttänyt noin vuosi sitten) alle 30€? Kassalla vasta havahdut tosiasiaan, että halpa ei ole synonyymi ilmaiselle. Visakortin limitin saa ehkä nostettua, mutta maailman kiertänyt rinkka pitää vielä pakata muutaman kerran. Onneksi supertrendikkäät farkkulegginssit ja siis aivan ihana kesämekko(takana hassu ja aukinainen leikkaus) ovat varmasti first choice Islannin +5 c ja sadetta säähän.
P.S aikaa outletissä, siis siinä yhdessä, vierähti tänään seitsemän, 7, tuntia. Askelmittariin kertyi 5 kilometriä. Äiti tuomitsi kilometrit "kalliiksi kilometreiksi", hintaa noin 40 dollaria/km. Asiaa päivitteleville miehille mainittakoon, että tietääkseni lajissa nimeltä "golf" kävellään pallon perässä noin 10 km matka, aikaa menee noin 4 tuntia ja ei sekään vissiin mitään ilmaista ole.
Outlet on hienompi nimitys halpahallista, joka myy pilkkihaalarien sijaan enemmän tai vähemmän "parasta ennen" päiväyksen ylittäneitä muotivaatteita. Jenkkikaupunkien ulkopuolella outletit muodostavat pieniä halpiskyliä, New Yorkin keskustassa pikkukaupat oli sulatettu yhteen suureksi tavarataloksi. Rekit pursuavat muodin huipun jo nähneitä MERKKIvaatteita, hinta on niiiiin halpa, että ostaminen on suorastaan välttämätöntä. Paikka pursuaa turisteja ja omia muotivaatteita halvalla metsästäviä paikallisia. Ostoskassiksi saat perässä vedettävän, etäisesti ruotsinlaivan kaljaostoskoria muistuttavan korin. Meno on kuin Vesa Keskisen kyläkaupassa konsonaan(lähde:omakohtainen kokemus viime kesältä). Ei muuta kuin sokka irti ja shop!
Jenkeissä sinut valtaa jopa oksettava kulutushysteria. Kun hei, come on, Tommy Hilfiger paita maksaa vain 20€, niin tokihan se on pakko ostaa. Mistä muualta saat trendikkäitä kelloja (allekirjoittanut toki kelloa on viimeksi käyttänyt noin vuosi sitten) alle 30€? Kassalla vasta havahdut tosiasiaan, että halpa ei ole synonyymi ilmaiselle. Visakortin limitin saa ehkä nostettua, mutta maailman kiertänyt rinkka pitää vielä pakata muutaman kerran. Onneksi supertrendikkäät farkkulegginssit ja siis aivan ihana kesämekko(takana hassu ja aukinainen leikkaus) ovat varmasti first choice Islannin +5 c ja sadetta säähän.
P.S aikaa outletissä, siis siinä yhdessä, vierähti tänään seitsemän, 7, tuntia. Askelmittariin kertyi 5 kilometriä. Äiti tuomitsi kilometrit "kalliiksi kilometreiksi", hintaa noin 40 dollaria/km. Asiaa päivitteleville miehille mainittakoon, että tietääkseni lajissa nimeltä "golf" kävellään pallon perässä noin 10 km matka, aikaa menee noin 4 tuntia ja ei sekään vissiin mitään ilmaista ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)